Starttirahan myöntää TE-toimisto ja starttirahan suuruus on noin 700 €/kk eli 33,66 €/arkipäivä. Starttiraha myönnetään normaalisti 6 kk jaksoissa harkinnan mukaan enintään 12 kuukauden ajaksi.

Koronapandemian vuoksi starttirahaa voidaan harkinnanvaraisesti myöntää 18 kuukauden ajalle. Yli 12 kuukautta kestävä starttiraha on tarkoitettu yrittäjille, joiden edellytyksiin käynnistää tai vakiinnuttaa yritystoiminta normaalin starttirahakauden aikana koronavirusepidemia vaikuttaa heikentävästi. Muutos voimassa 31.12.2021 asti.

Starttirahaa voidaan myöntää:

  • Työttömälle työnhakijalle.
  • Jos et ole työtön, mutta siirryt kokoaikaiseksi yrittäjäksi esimerkiksi palkkatyöstä, opiskelusta tai kotityöstä.
  • Sivutoimiselle yrittäjälle joka laajentaa yritystoimintaa päätoimiseksi.

Tuen saamisen edellytyksiä:

  • Päätoiminen yrittäjyys
  • Riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan
  • Mahdollisuudet jatkuvaan kannattavaan toimintaan
  • Tarpeellisuus toimeentulon kannalta
  • Yritystoiminnan aloitus vasta sen jälkeen, kun tuki on myönnetty
  • Muita merkittäviä tuloja ei saa olla esimerkiksi palkka, opintotuki, vanhempainrahat ja eläkkeet
  • Luottotiedot oltava kunnossa, vähäistä suuremmat verovelat ja maksuhäiriöt voivat olla esteenä

TE-toimisto päättää starttirahan myöntämisestä. Päätöksessä otetaan huomioon mm. toimialan yritysten kilpailutilanne ja uuden yritystoiminnan tarve paikkakunnalla. Starttiraha maksetaan kerran kuussa jälkikäteen saajan tekemän maksatushakemuksen perusteella.

Starttirahahakemusta varten tarvitaan:

  • Liiketoiminta- ja rahoitussuunnitelma esim. Yritystulkin aloittavan yrittäjän liiketoimintasuunnitelma ja aloittavan yrittäjän taloussuunnitelma.
  • Todistus maksetuista veroista.
  • Tosite toiminnan käynnistämiseen varatusta 2 - 3 kk:n alkurahoituksesta.
  • TE-toimisto voi pyytää lausunnon ulkopuoliselta asiantuntijalta starttirahahakijan suunnitellun yritystoiminnan kannattavuudesta.

Lisätietoa TE-palveluiden sivuilta.

Starttirahan hakeminen:

  1. Ota yhteyttä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistoon, yrityspalvelut p. 0295 056 502
  2. Yritystoiminnan asiantuntija arvioi mahdollisuudet starttirahan saamiseen ja auttaa hakemuksen tekemisessä
  3. Hakemus käsitellään TE-palveluissa